Näillä seuduin on ollut ihmisasutusta luultavasti katkeamatta ainakin 5000 vuotta. Luultavasti tulee olemaan vastakin. Juuri näinä aikoina on kuitenkin meneillään murroksia yhteiskuntakehityksessä, joista selviämisemme ei ole ennaltamäärättyä. Nyt tehdään valintoja ja päätöksiä, joilla määrätään kauas tulevaisuuteen kehityskulun suunta. Jatkammeko pyllymäkeä alaspäin, nauttien vauhdin hurmasta niin kauan kuin sitä kestää, vai otammeko suunnan kohti uutta huippua? Muutos voi tarkoittaa hieman hikoilua ja ponnisteluita, mutta ennen kaikkea se vaatii päätöksen tekemistä ja liu’un tietoista pysäyttämistä ensin.

Yllä oleva kuvaaja kertoo karun totuuden. Omana elinaikanani Virolahden väestöstä on huvennut pois neljännes. Siis kuin omasta neljän hengen perheestäni olisi vain liuennut johonkin yksi perheenjäsen. Meitä on huomattavasti vähemmän nyt. Edes väestöennusteet eivät enteile liu’un katkeamista. Lasku ehkä loivenee, muttei pysähdy. Tarkka ymmärrys tilanteen uhkaavasta laadusta vaatii kuitenkin perehtymistä väestörakenteeseen tarkemmin.

Tilastoista (vuodelta 2015) nähdään, että Virolahden keskeisin ongelma on seuraava; olemme eläköityvä pitäjä. Se tarkoittaa lisää sote-kustannuksia, vähemmän verotuloja ja kutistuvaa väestöä. Työikäisiä ja lapsiperheitä on alkujaankin vähän. Perheiden lapset ja nuoret eivät jää paikkakunnalle vaan suuri osa muuttaa pois ja liian suuri osa jättää palaamatta. Näin ollen lapsiluku ja väestön uudistuminen pienenee kiihtyvästi, virolahtelaiset nuoret menevät perustamaan perheen ja työuran muualle. On luonnollista että pienellä paikkakunnalla ei löydy mielekästä tulevaisuutta kaikille, mutta sitä suuremmalla syyllä tämä on suurin heikkoutemme, johon tulisi kiinnittää erityinen huomio. Sen lisäksi, että pidämme jatkuvasti huolta nykyisestä vanhenevasta väestöstä ja kaikista niistä, jotka eivät itsestään pysty huolehtimaan, on elintärkeää, että tulevaisuuden huolenpitäjiä saadaan lisää ja syöksykierre katkaistua. Se on meidän kaikkien yhteinen uhkakuva; paitsi nyt jo vanhojen, niin myöskin kaltaisteni toistaiseksi vielä työelämässä pitkään viihtyvien, sekä omien lastemmekin ikätovereineen. Kierre vaikeuttaa kaikkia osapuolia; niin huollettavia kuin huolenpitäjiäkin, jos suhdeluku jatkuvasti ankeutuu.

Ongelma tietenkään ei ole helppo ratkaistava ja sen on moni nostanutkin esiin keskeisimpinä kuntamme haasteista. En väitä tietäväni valmiiksi patenttiratkaisua pulmaan, mutta painotan, että tämä jos mikä on asia, jossa hyvät keinot ovat tarpeen ja kaikkea mahdollista kannattaa ideoida, kehitellä ja kokeilla. Jos mitään ei tehdä, se johtaa suurella varmuudella epäonnistumiseen, eli mitään hävittävääkään ei varsinaisesti ole.

Johonkin rajaan asti erilaisin tukitoimin voidaan kannustaa ainakin lähialueiden perheitä muuttamaan Virolahdelle ja täällä jo olevia pysymään seudulla. Voidaan kannustaa lastentekoon, talonrakentamiseen tai omistusasumiseen, jotka ovat keinoja sitouttaa perheitä paikkakunnalle. Mutta mikään ei auta, jos tarjolla ei ole töitä – kunnassa tai riittävän lähellä. Lapset lähtevät kuitenkin ja tiukassa paikassa aikuisetkin. Tukitoimien ongelma on, että ne nielevät paljon rahaa. Pitkällä tähtäimellä niillä ei voi menestyä laajasti käytettynä kilpailussa sellaisia kuntia vastaan, joilla rahaa on enemmän. Rahaa on enemmän siellä, missä on asukkaita, työtä, yrityksiä ja elinvoimaa. Rahanjakokilpailussa häviämme lopulta vääjäämättä, jos ei perusasioita ensin saada kuntoon.

Virolahti tarvitsee kipeästi lisää työpaikkoja sekä paremmat mahdollisuudet ja houkuttimet muualla työskenteleville asua Virolahdella. Työpaikkoja kunta ei itse voi tyhjästä luoda, mutta se voi edesauttaa yrityksiä monin keinoin pääsemään alkuun, laajentamaan toimintaansa ja valitsemaan kilpailevista vaihtoehdoista juuri Virolahden sijaintipaikakseen. Työntekijöiden ja muiden asukkaiden houkuttelemiseksi tärkeimpiä ovat toimivat lähipalvelut sekä hyvät yhteydet. Niin liikenne-, kuin varsinkin nykyisin tärkeät tietoliikenneyhteydet. Hyvien yhteyksien ansiosta Virolahti voi toimia rauhallisena maalaismaisena asuinympäristönä heillekin, jotka eivät täältä sopivaa työtä löydä. Kulkevatpa he autolla kaupunkiin työpaikalleen tai tekevätpä sitten etätyötä kotoa käsin jatkuvasti tai osa-aikaisesti, hyvät yhteydet ovat joka tapauksessa välttämätön ehto.   Moottoritie tarjoaa mahdollisuuden, mutta sen täysipainoinen hyödyntäminen jää silti omaksi asiaksemme, pelkkä tie on vain asfalttia eikä vielä sinänsä ratkaise mitään. Tietoliikenneyhteyksissä on niinikään omat puutteensa ja mahdollisuudet parannuksiin.

Väestökäyrä pitää siis kääntää kaakon sijasta osoittamaan koilliseen. Nappulaa eli rahaa kasvavien nykyisten ja tulevaisuuden vanhusten hoitoon ja kaikkiin muihin tärkeisiin palveluihin tarvitaan. Siksi tarvitaan myöskin työssäkäyviä ja perheitä, joiden nappuloista eli lapsista ainakin osa jää aikanaan paikkakunnalle jatkamaan elinvoimaamme ja pitämään huolta sitä tarvitsevista. Siispä sloganini; nappulat kaakkoon, käppyrät koilliseen. Viime kädessä siis tarvitaan työtä; paikallisia työpaikkoja ja työntekomahdollisuuksia Virolahdelta käsin muuallekin. Työtä syntyy näissä oloissa käytännössä vain yrittämisestä ja yrityksistä, joten ehdottomasti tärkein mahdollinen satsaus kunnan tulevaisuuteen on panostaa yrittämisen mahdollisuuksiin ja kasvuun Virolahdella.

Siitä, kuinka yritysten edellytyksiä voitaisiin parantaa, ja kuinka muualla työskentelevien mahdollisuuksia asua pysyvästi Virolahdella, tulen kirjoittamaan lisää myöhemmin.